Polkupyörällä Keskisen kyläkaupalle Tuuriin 2013

Polkupyörällä Tuurin Keskisen kyläkaupalle 29.7 - 3.8.2013 538 km

Suunnittelin jo keväällä polkaista Tuuriin Keskisen kaupalle. Matkaa tulee kartan mukaan Koijärveltä n. 240 km. Sääennusteissa aurinkoiset päivät siirtyivät aina yhdellä päivällä eteenpäin. Päätin maanantaiaamuna klo 7.00 lähteä liikkeelle, ellei ihan kaatamalla sada. Aamu oli aurinkoinen ja äijä ihan täynnä ”virtaa”. Valmiiksi pakatut kamat vaan pyöränselkään ja menoksi. Punnitsin laukut vielä enne pyörään laittamista, matkatavaraa oli nyt aikaisempaa vähemmän 36 kg juomineen. Sitten vaan suunnaksi Urjalan as. Heti ensimmäinen ylämäki tuntui todella raskaalta, tuli mieleen urheilijoiden kunnon ajoitus joka ei taida nyt olla ihan kohdallaan. Mäki oli ihan heti, eikä koneisto ollut vielä lämminnyt. Seuraavat mäet menikin sitten jo niin kuin olin ajatellutkin. Urjala as. – Toijala on aika mäkistä tietä, mutta intoa puhkuen ei haitannut yhtään ylämäet. Tein tukevat eväät mukaani ja päätin 25 km välein pitää tauon. Eväät maistui aamuisen kaurapuuron jälkeen oikein hyvin. Toijalassa en edes pysähtynyt vaan jatkoin matkaa kohti Valkeakoskea. Sääksmäen silloilla pysähdyin, söin sämpylän ja jatkoin matkaa. Siltojen jälkeen poliisit pysäyttivät joka ikisen auton ja laittoi puhaltamaan. Heitin siinä pienen keventävän ja sanoin, minun ei tarvitse kai tällä kertaa puhallella. Poliisi vastasi ei tarvitse, mutta kypärän voisit päähäsi hankkia. Poliisi heitti myös ”kevennyksen” Ajattelinkin, että nyt ostan kyllä kypärän Valkeakoskelta, koska poliisi siitä jo kuittasi. Kypärän puuttumisesta olen kuullut jo niin paljon, että hankittava se on. Saavuin Valkeakoskelle, valkoisessa tienviitassa luki Valkeakoski eteläinen tai jotain sinne päin. Poljin siitä ohi, luullessani sen menevän johonkin teollisuusalueelle. Kiersin taas muutaman kilometrin ihan turhaan, tie olisi mennyt suoraan keskustaan. (takaisin tullessani asian totesin) Autolla ajaessa ei muutamat kilometrit harmita, mutta pyörällä polkiessa ne ”nyppii” jos tavoitteena jokin määränpää.

Valkeakoskelle saavuttuani menin kanavalle syömään loput matkaeväät. Auringonpaiste oli todella pistävä, laitoin aurinkovoidetta niskaan, ettei palaisi. Aurinko meni siinä samassa pilveen ja tuli muutama vesipisara. Olin polkenut nyt 65 km. Suuntana olisi seuraavaksi Kangasala. Ajelin Valkeakosken keskustassa rantaa pitkin kulkevaa pyörätietä, puiston penkillä istui muutama nuorempi puistokemisti. Yksi heistä huuteli mistä olet tulossa ja minne menossa. Kerroin, että lähdin aamulla Koijärveltä ja olen menossa Keskisen kaupalle Tuuriin. Alkoi kauhea juopon nauru, heitätkin aika hauskaa ”läppää” näin keskellä kirkasta päivää. Puistokemistit ei taas jälleen kerran voineet mitenkään käsittää, että joku voisi olla polkenut 65 km polkupyörällä ja olla vielä hengissä. Kertoivat kilometrin mittaisen kaljanhakumatkan olevan polkupyörälläkin jo todella pitkän. Tällä kertaa en viitsinyt viedä keskustelua suuntaan, jossa olisin kertonut etten minäkään pysty enää kännäämään 7 päivää viikosta, koska en ole sitä vuosiin harjoitellut. Lähdin pois siinä vaiheessa, kun kaikilla oli vielä asian tiimoilta todella hauskaa.

Kangasalalle menevän tien löysin kysymällä. Kangasalalle päästyäni olin polkenut 98 km. Keskustassa oli torikahvila, jossa join kahvia ja söin todella hyvää grillimakkaraa. Pöydissä istui paikallista väkeä, heidän kassa alkoi juttu luistaa heti. Tuli aika reilu tauko siinä pidettyä. Hyvä niin, koska lomalla ei saa olla kiire. Seuraavaksi suuntasin mankelin etupyörän kohti Orivettä ja samalla mielessä pyörikin jo Orituvan antimet. Syöminen ei mielestäni hetkeksikään unohdu. Tuntuu toisinaan, että ruokapaikat määrää reittini. :D Täydellä vatsalla on mukava jatkaa matkaa vesisateessa, joka on nyt jo tauotonta. Pyöräretkellä vesisade on luonnonilmiöistä kaikista vaikein. Sadeasu suojaa sateelta, mutta silloin kastuu hiestä. Laitoin päälleni sadeasun ja kuivat vaatteet alle. Muutaman kilometrin päästä tuntui kun sadeasu vuotaisi joka paikasta. Vaatteet oli täysin märät, todennäköisesti hiestä. Väsymys alkoi painaan oikein kunnolla, mutta ei yhtään kiinnostanut teltan pystytys kaatosateessa. Päätin, että poljen niin pitkälle kun jaksan, juotavaa ja syötävää on riittävästi mukana. Saavuin Ruovedelle, satoi edelleen kaatamalla ja oli täysi pimeys. Keskustassa oli ravintolan katos johon pysähdyin syömään ja vaihtamaan kuivia vaatteita sadeasun alle. Kylällä ei ollut muuta liikennettä kun mätä teinibemari, jota amisviiksi kaveri huolellisesti huudatti. Kylällä oli hotellin tapainen, jonka oven takana kävin. Ovessa luki, että huoneet on varattava klo 14.00 mennessä. Väsymys painoi jo sen verran, että sanoin jo ihan ääneen. Miksi aina järjestän itseni tällaisiin tilanteisiin. Pilkko pimeässä, katuvalotkin oli sammutettuna ja vielä helvetinmoisessa vesisateessa ihan väsyneenä. Mielessä kävi tilata iso taksi, johon laitan polkupyörän kyytiin. Mihin helkattiin menen sillä taksilla oli seuraava kysymys. Kaikki paikat on kiinni, kotiin matkaa noin 190 km Tuuriin vielä matkaa 70 km ja vaikka menisin taksilla Tuuriin niin ei siellä sen parempi ole taivasalla olla sateessa.

Lähdin jatkamaan polkien kohti määränpäätä. Polkupyörässä ei tietenkään etuvaloa, onneksi takana kunnon ledvalo. Mukana oli onneksi 2 kpl yritykseni mainos ledlamppuja. Pimeys oli niin perusteellinen, että tieviitakin piti ledlampulla käydä lukemassa. Väärään suuntaan polkeminen kyseisissä olosuhteissa olisi ollut sitten jo taatusti taksin paikka, suuntana koti eikä hinnalla enää siinä vaiheessa olisi pienintäkään merkitystä. Etenin todella hitaasti ja pysähdyin usein laittamaan suuhuni purtavaa sekä join reilusti. Tiistai alkoi pikku hiljaa valostua joka toi toivoa, että jaksan samoilla jaloilla perille asti Tuuriin.

Virroilla kävin myös katsomassa nukkumapaikkaa, mutta tuloksetta. Olotilani oli aika kurja, kaikki vaatteet ihan märkiä. Takapuoli todella arka, seisoin polkimilla alamäet. Mieliala vaihteli jatkuvasti, pidin itseäni toisinaan täytenä idioottina. Välillä ajattelin, haasteita kaipaan ja tässä sitä taas on, jos perille pääsen palkitsen itseni jollain ihanalla ostoksella. Pääsin vihdoin Alavuudelle ja pelkäsin oikein seuraavaa tienviittaa jossa lukee kilometrit Tuuriin. Tienviitta tuli ja matkaa alle 10 km Tuuriin. Tuuriin päästyäni satoi yhä, ajattelin jos pääsisin asemalle vanhaan junavaunuun, niin olisi lämmin ja saisi vaatteet kuiviksi. Junamajoituksessa ei ollut vapaata, joka tarkoitti teltan pystyttämistä sateessa Onnelan leirintäalueelle. Teltan sain pystyyn aamulla hiukan ennen yhdeksää, kävin suihkussa ja menin nukkumaan ihanaan telttaani jossa tilava makuupussi odotti. Heräsin illansuussa noin klo 19.00 tienoilla. Olotila oli todella sekava, mutta yhtäjaksoisesti 262 km. polkemisen jälkeen kuitenkin hyvin sankarimainen.

Vihdoin omistan teltan jossa vesi pysyy teltan ulkopuolella. Viisi edullista telttaa piti ostaa enne kun uskoin, ettei halvalla saa kunnollista telttaa. Kuudes teltta oli Hillebergin Staika joka on kunnon teltta, pakko kehua. Ainoa vika teltassa on törkeä hinta.

Keskiviikkona katselin ja ihmettelin miten kaikki mitä Keskisellä tehdään voi toimia ihan täysillä. Leirintäalue jossa 200 vaunu/ autopaikka on vielä elokuussa niin kysytty, että jo klo 17.00 käännytetään portilta takaisin, alueen täytyttyä. Aamulla kaupan parkkipaikalla oli matkailuajoneuvoja kymmeniä odottamassa vapautuvia paikkoja. Onnelan leirintäalueelle ei saa varata etukäteen paikkaa, pitää tulla ajoissa jos aikoo päästä alueelle. Hyvä Vesa, oppivat karavaanaritkin siihen ettei voi vaan varailla ja jättää tulematta paremman tai halvemman paikan löytyessä. Teltan sekä vaunupaikan hinta vain 10 eur/vrk. sähköpaikka on 15 eur/vrk.

Suomalaiset on kyllä sauna ihmisiä, uskottava se on. Leirintämaksuun sisältyy aamu- ja iltasauna. Lähes kaikki joiden kanssa oli hinnoista ym. juttua mainitsivat, että sauna kuuluu hintaan, muista mennä saunaan. Ajattelin sitten mennä myös saunaan kun sitä niin hehkuttavat. Jäin oikein suu auki miettimään tätä sauna juttua kun sinne menin. Pieni sauna jossa istuttiin lähes sylitysten, hartiat limittäin vieri vieressä. Miehet jonotti löylytilaan, yksi poistui toinen tuli. Eikä tässä vielä kaikki, vaan peseytyminen tapahtuu ihan perinteisesti vanhanajan malliin. Padasta vettä ämpäriin ja pesulle. Suihkua ei ole. Tiivis oli tunnelma, itse en ole niin paljon ilmaisen saunan puolestapuhuja, että lähtisin tuota kokemuksesta eteenpäin markkinoimaan. Vaikka kaupan kassalla joutuukin joskus jonottamaan, niin saunassa löylyyn ja ämpäristä pesemään pääsyä en tietoisesti lähde jonottamaan. Maksan mieluummin saunavuorosta, jossa ei tarvitse jonottaa löyly sekä pesuvuoroa. Hauska kokemus kuitenkin muiden joukossa. Suomalainen mies jonottaa saunaan hermostumatta, liikenteessä pienikin odotus saa otsasuonet heti pullistumaan.

Torstaina lähden ajelemaan kotiin päin, tarkoitus olla lauantaina kotona. Maanantaina olen luvannut mennä pariksi viikoksi töihin. Torstaina kun teltasta aamulla heräsin oli aivan loistava fiilis. Pakkailin kamat ihan kaikessa rauhassa. Puhdistin ja rasvasin pyörän ketjut. Operaatiota tuli kaksi vanhempaa miestä katselemaan, olivat myös tehneet pyöräretkiä aikoinaan. Juttuseuraa riittää hyvin pyöräretkillä, joskus jopa liikaakin. Lomalla ollessani juttelen ja kuuntelen hyvin mielelläni tuntemattomia ihmisiä. Liikkeellelähtö helposti venyy.  Hain Vesalta hiukan evästä mukaan, eikun menoksi. Tarkoitus polkea vaan Ruovedelle jossa pitäisi olla hyvä leirintäalue. Matka Ruovedelle kulki aika mukavasti ja Haapasaaren lomakylä oli lähes reittini varrella. Poljettua tuli n. 80 kilometriä. Kävin uimassa ja saunassa ihan kaikessa rauhassa.

Perjantaina olisi uni maistunut, ajattelin kuitenkin lähteä jatkamaan matkaa. Ruoveden keskusta minua kiinnosti. Tulomatkalla olin yöllä pimeässä todennut, että siinä on jonkinlainen taajama. Kävin kaupassa, menin satamaan. Tarkoitukseni oli syödä hiukan ostoksiani. Satamassa oli ravintola, isossa mainostaulussa luki makkarakeittoa ja salaattia. Ostamani eväät laitoin todella nopeasti pyöränlaukkuun, sillä makkarakeitto ja salaatti lähti ohjailemaan niin voimakkaasti, ettei pieni sade edes haitannut. Miten voi keitto maistua niin hyvälle. Keiton, salaatin ja jälkiruokakahvit juotuani katselin satamasta lähtevää tietä jossa järkyttävän jyrkkä ylämäki. Rantaravintolan terassilla oli laivaa odottavaa väkeä sen verran reilusti, että piti oikein miettiä pystynkö polkemaan mäen ylös. Lähdin rehvakkaasti polkemaan mäkeä ylös. Huomasin heti, että nyt taitaa käydä vanhanaikaisesti. Retkikamat pyöränpäällä, todella jyrkkä mäki täydellä vatsalla ja ihan kylmillä lihaksilla. Mäen murjoin väkisin ylös, jalat ihan hapoilla. Heti kun terassiyleisö ei enää nähnyt pysähdyin puhaltamaan oikein kunnolla, sydän nakutti tikan lyöntinopeudella.

Seuraava paikka olisi Orivesi matkaa noin 45 km. Orivedellä piti olla netin mukaan Säynäniemen leirintäalue. Leirintäalue oli lopetettu tai ainakin toistaiseksi suljettu. Orivedeltä Kangasalalle menevä tie numero 58 on polkupyörällä aika huono valinta. Tie on todella mäkinen, kapea ja vilkasliikenteinen. Lähdin kuitenkin polkemaan kyseistä tietä koska kartan mukaan tien varressa on Kisarannan leirintäalue. Yllätys yllätys sekin oli lopetettu. Vaikka tällä kerralla koitin valita reitin niin, että leirintäalueita on matkalla jossa voi yöpyä. Siitä huolimatta olin jälleen kerran vailla yöpymispaikkaa. Ajattelin sitten mennä Kangasalalle hotelliin yöksi, maksaa mitä maksaa. Tulin keskustaan ja kysyin ensimmäiseltä vastaantulijalta, missä täällä on lähin hotelli tai majatalo? Täällä ei ole mitään majoitusta, mutta tuolla muutaman kilometrin päässä on kuntoutuskeskus Apila jossa voi yöpyä. Poljin Apilaan, ei ristin sielua missään. Jokaisella ovella oli ovipuhelin, joihin koitin huudella. Paikka oli varmaan jokin suljettu hullujenhuone, kaikki ovet oli lukossa. Lähdin polkemaan takaisin Kangasalan keskustaan ja menin syömään huoltoaseman pikaruoka mestaan. Miten voi vitutuskäyrä olla taas niin taivaassa. Onneksi sain erittäin hyvää palvelua tilatessani syötävää. Huono palvelu kyseisessä mielentilassa olisi saattanut olla liikaa, vaikka se ei tarjoilijan syytä olekaan. Ihan itse minä fillarireissuun olin lähtenyt. Syöminen ja todella miellyttävä nuori tarjoilija sai elämän taas hetkeksi hymyilemään kuin Hangon keksi. Laitoin päälleni lämmintä vaatetta, lähdin polkemaan Valkeakosken suuntaan. Polkiessani mietin miten suuri vaikutus on toisella ihmisellä, väkisin hymyssä suin asiakkaita palvelevan ”pellen” on oppinut jo erottamaan. Aidosti omana itsenään esiintyvä ihminen on vaan jotenkin puoleensa vetävä, vaikka olisikin elämän tosiasioita täysin eri mieltä. 

Valkeakoski on sen verran suuri, että siltä löytyy majapaikka. Valkeakoskelle päästyäni katselin karttaa, mistä lyhin reitti Sääksmäen sillalle. Paikalle pitikin taas tulla kolme nuorta, jotka olivat astuneet reilusti korkin päälle. Pyörässäni retkivarusteet ja tietysti paljon laukkuja. Nämä paskahajussa kasvaneet räkänokat ei ollut koskaan aikaisemmin nähneet eikä edes kuulleet retkipyöräilystä. Halusivat ihan väkisin haastaa riitaa. Koitin ihan nätisti sanoa heille, mitä iloa teille siitä on vaikka saatte riidan aikaiseksi kanssani. Te olette aivan turpa täys, hyvä kun pystyssä pysytte. Jättäkää minut rauhaan ja jatkakaa nyt matkaanne. Teinit lähti, huuteli mennessään miten lähellä oli etten saanut turpaani. Teineillä oli kyllä asenne kohdallaan, itsesuojeluvaiston oli ”muki” vienyt.

Poikkesin grillikioskilla ja kysäisin samalla meneekö tämä tie Toijalaan. Aijotko mennä muka Toijalaan polkupyörällä. Aijon polkea Toijalan ohitse n. 50 km määränpäänä Koijärvi. Mahdatko nyt olla ihan tosissasi, sanoi paljon minua aikaisempaa saapumiserää oleva nainen. Naisessa oli jo hiukan eletyn elämän tuomaa kulumaa ja käytön jälkeä. Tuntui, että nyt pois Valkeakoskelta mitä nopeammin sen parempi.

Elokuinen ilta oli jo ihan pimeä, väsymys painoi taas siinä määrin, että Sääksmäen sillan vieressä olevan levähdyspaikan kalliolle piti oikaista nukkumaan, ihan taivasalle. Uni tulee ihan missä vaan kun on riittävän väsynyt. Heräsin kun alkoi paikat puutua. Aamu alkoi jo hiukan sarastaan, matka jatkui Toijalan suuntaan. Toijalassa oli pakko vaihtaa vaatteita, laittaa lisää lämmintä päälle. Aamuyö oli todella sumuinen ja kylmä. Toijalasta lähdin kohti Urjalan asemaa. Matkalla oli joen varressa uimapaikka, johon oli rakennettu ihan uudet pukukopit. Pukukopin penkki houkutteli väsynyttä matkamiestä siinä määrin, että päätin ottaa pienet nokoset. Miten voi olla niin ihana nukahtaa oikein penkille, jossa katto vielä yläpuolella, eikä yhtään hyttysiä. Nukuin ehkä tunnin ja jatkoin matkaa. Kotiin matkaa vielä noin 35 km. Ajattelin, että nyt jaksan polkaista kotiin ilman taukoja, pääsen lämpimään suihkuun ja nukkumaan oikein sänkyyn. Vielä muutamaa kilometriä ennen kotia oli pakko pysähtyä syömään, ei vaan jaksanut syömättä polkea.

Osaa taas ihanasti arvostaa asioita, lämpöä, ruokaa ja omaa sänkyä. 538 km tuli poljettua. Retkipyöräily on ihanaa, vesisade ja kosteus siihen ei sovi. Kylmyys ei yksistään haittaa.

Sadekelin varusteisiin on pakko perehtyä, luulen kyllä ettei retkipyöräilyyn sateella ole olemassa hyviä toimivia varusteita. Jos suojaa sateelta kastuu hiestä tai sitten toisin päin.

T-jussi